Valokuidun kaivuutyöt kotipihalla: Miten käy?

Valokuidun kaivuutyöt kotipihalla: Miten käy? Valokuituliittymän, ensimmäinen vaihe prosessissa on myyntiedustajan tai myyjän saapuminen talosi pihalle tai ovelle. Tämä edustaja tulee esittelemään sinulle valokuituliittymän mahdollisuuksia ja etuja. Tämä on tärkeä osa suurempaa prosessia, joka vie sinut kohti lopullista asennusta ja nopeaa, luotettavaa internet-yhteyttä. Edustaja ohjaa sinut läpi eri vaihtoehtojen ja auttaa sinua ymmärtämään, mitä valokuituliittymän hankkiminen tarkoittaa. Valokuituasennus tuo mukanaan monia etuja, ja myyntiedustajan tapaaminen asettaa perustan tulevalle asennustyölle ja palveluille.
Usein myyjät saavat valokuituliittymän myymisestä 100€ provision.
Tässä artikkelissa käsitellään valokuituasennuksen lisäkustannuksia ja omakotitalon omistajan velvollisuuksia. Valokuituyhteyksien asentaminen tuo mukanaan erilaisia kustannuksia, kuten kaivuutöitä, ennallistamista, laiteasennuksia ja liitäntöjä, joita omistajien on hyvä ymmärtää etukäteen. Tämä opas auttaa omistajia valmistautumaan valokuituasennuksen kustannuksiin ja varmistamaan, että prosessi sujuu mahdollisimman vaivattomasti.

Valokuituliittymän tilaussopimuksen merkitys ja ehdot

Valokuituliittymän tilaussopimus on koko hankkeen perusta. Se määrittelee työn laajuuden, aikataulun ja molempien osapuolten velvollisuudet. Kuluttajan asema on tässä epätasapainoinen, sillä sopimukset ovat tyypillisesti valmiiksi laadittuja, eikä niiden ehtoja voi juurikaan neuvotella. Erityisen haasteellisia ovat ehdolliset sopimukset, joissa asiakas sitoutuu odottamaan jopa vuosia rakentamispäätöstä. Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt huomiota tähän, korostaen, että rakentamispäätöksen viimeisestä mahdollisesta ajankohdasta on sovittava yksiselitteisesti. Rakennuslupa on voimassa usein 2 vuotta luvan saamisesta.
​Monet palveluntarjoajat houkuttelevat asiakkaita 0 € kampanjoilla tai edullisilla liittymismaksuilla, jolloin suurin osa kustannuksista siirtyy kuukausimaksuihin tai on piilossa muissa ehdoissa. Tässä yhteydessä jälkitöiden vastuu voi olla huomaamattomasti siirretty kuluttajalle, ja tämä paljastuu vasta asennustyön valmistuttua.

Valokuituasennuksen periaate & päätelaitteet

Valokuituverkko toimii lasikuitujen avulla, jotka välittävät dataa valonsäteenä. Asennus tapahtuu vetämällä kuitu taloyhtiön / kadun kautta asiakkaan taloon. Asiakkaalle asennetaan ONT/OLT (Optinen Verkko-terminaali) -laite, joka muuntaa optisen signaalin sähköiseksi. Tähän liitetään reititin, joka jakaa internet-yhteyden langattomaan verkkoon ja laitteisiin. Modernien reitittimien tulee tukea vähintään WiFi 6 -standardia, Gigabit-ethernetiä ja olla helposti konfiguroitavissa.

Valokuitupäätelaitteet (ONT – Optical Network Termination)

• Hintaluokka: 50–150 €
• Toiminta: Nämä laitteet muuntavat valokuitusignaalin ethernet-signaaliksi, joka voidaan liittää reitittimeen tai suoraan nopeaa verkkoyhteyttä ymmärtävään tietokoneeseen. Gigabitin päätelaitteet voivat tukevat jopa 1 Gbps nopeuksia, ja niiden hinnat riippuvat mallista ja valmistajasta.

Reitittimet

• Hintaluokka: 100–400 €
• Toiminta: Reitittimet, jotka tukevat gigabitin nopeuksia, mahdollistavat nopean ja luotettavan internet-yhteyden laajalle alueelle. Hinnat vaihtelevat riippuen lisäominaisuuksista, kuten langattomasta tuesta (Wi-Fi 6, jne.), useista LAN-portista sekä turvatoimista.

Kombinoidut valokuitulaitteet

• Hintaluokka: 150–300 €
• Toiminta: Monet laitteet yhdistävät sekä valokuitupäätelaitteen että reitittimen yhteen boksiin, mikä voi säästää tilaa ja siten lisätä käyttömukavuutta.

Huomioita:

• Toimittajat: Hinnat voivat vaihdella eri toimittajien ja verkkopalveluiden mukaan, joten on suositeltavaa kilpailuttaa laitteita eri myyjiltä.
• Asennus: On myös hyvä huomioida, että joissain tapauksissa asennuspalvelu voi nostaa kokonaiskustannuksia.

Valokuidun päätelaitteet ja gigabitin reitittimet ovat keskeisiä osia nopean internet-yhteyden saavuttamiseksi. Hinnat päälaitteille vaihtelevat noin 50–400 € välillä riippuen laitteen tyypistä ja ominaisuuksista. Suosittelemme vertaamaan eri tuotteita ja palveluntarjoajia parhaan ratkaisun löytämiseksi.

Kun valokuituyhteys on otettu käyttöön ja asiakas saa tästä sähköpostin, jossa ilmoitetaan yhteyden olevan aktiivinen.

Valokuitukaapelien asennussyvyys (miksi vähintään 40-70 cm?)

Valokuitukaapelit asennetaan Porissa vähintään 70 senttimetrin syvyyteen. Tämä määräys on tärkeä, sillä sen avulla varmistetaan kaapelien turvallinen ja pitkäikäinen toiminta. Syvyyden valintaan vaikuttaa muun muassa se, että kadun kantavat maakerrokset alkavat yleensä 60–70 senttimetrin syvyydessä, mikä estää vahinkoja ja helpottaa tulevia kunnostustöitä. 70 senttimetriä syvän kaivuuojan pitää olla sortumisvaaran vuoksi vähintään 40 senttimetriä leveä.

Lisäksi tässä syvyydessä sijaitsevat myös muut infrastruktuurit, kuten vesi- ja sähköverkot, mikä yksinkertaistaa mahdollisia kunnossapitotoimenpiteitä. On kuitenkin syytä huomata, että muilla kaupungeilla ja kunnilla voi olla omat sääntönsä ja määräyksensä kaapeliasennusten syvyyksistä, joten paikalliset vaatimukset tulisi aina tarkistaa ennen asennustöiden aloittamista.
Asentamissyvyydeksi riittäisi useimmiten 40 senttiä, jolloin kaapelin voisi asentaa auraamalla pienemmällä kalustolla: (Valoon toimitusjohtaja Vesa Kemppainen) valokaapeli ei ole routaherkkä eikä siinä liiku sähköä.

Porissa yritykset joutuvat tilaamaan asfaltoinnit ja viheralueiden kunnostuksen kaupungilta, joka hoitaa ennallistamisen omassa aikataulussaan.

Maankäyttölupainsinöörin mukaan kohteiden paikkausasfaltointia ei muutenkaan voi tehdä heti kaivauksen jälkeen.

– Maan pitää painua kunnolla ennen kuin siihen vedetään pinta päälle. Näin varmistutaan, että uusi asfaltti onnistuu mahdollisimman hyvin eikä valmis pinta pääsisi enää painumaan.

Tekninen syy:

1. Roudan vaikutusten välttämisestä: Syvässä maassa routa ei pääse rikkomaan kaapelia.
2. Suojasta ulkoisilta vaurioilta: Syvällä oleva kaapeli on suojassa satunnaisilta kaivuilta (esim. puutarhatöiltä) ja säältä.
3. Pitkäikäisyys: Asennuksen tulee kestää vuosikymmeniä, mikä edellyttää oikeaa syvyyttä.

Valokuituyhteyksiä tarjoavien yritysten omistuspohja

Suomessa valokuituyhteyksiä tarjoavien yritysten omistuspohja on kansainvälinen, ja sijoittajia on monista eri maista. Tässä vertailu, jossa on mainittu keskeisten toimijoiden omistajien kotimaat:

Valokuituyritykset ja niiden omistajien kotimaat

 Valoo Oy

   * DIF Capital Partners: Alankomaat

   * Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy): Suomen valtio

 Valokuitunen Oy

   * CapMan Infra: Suomi

   * Telia: Ruotsi

 GlobalConnect

   * EQT Infrastructure IV: Sijoitusrahasto, jonka kotipaikka on Ruotsissa, mutta joka on rekisteröity Luxemburgiin.

   * Mubadala Investment Company: Yhdistyneet arabiemiirikunnat (Abu Dhabin hallituksen omistama)

 Lounea

   * Elisa Oyj: Suomi

   * Htp-Kehitys Oy: Suomi

   * Harman Invest Oy: Suomi

 Fibernet Finland Oy

   * CEBF (Connecting Europe Broadband Fund): Luxemburg

   * Ociusnet Group AB: Ruotsi

 MPY

   * Infranode: Ruotsi (toimii Pohjoismaissa)

Vertailusta käy ilmi, että suomalaisen valtion ja suomalaisten sijoitusyhtiöiden lisäksi merkittävä osa valokuituyritysten omistajista on peräisin muista Pohjoismaista (Ruotsi) ja muista Euroopan maista (Alankomaat, Luxemburg) sekä Lähi-idästä (Yhdistyneet arabiemiirikunnat).

Onko uutisointia valokaapelien asennukseen liittyvistä vaurioista? Kyllä.

Media on uutisoinut tapauksia, joissa valokuidun asennus on vahingoittanut olemassa olevia vesi- ja sähkökaapeleita. Syynä on usein huolimaton suunnittelu sekä huonolaatuisen työvoiman ja työkoneiden käyttö.

Asennusyhtiöt, jotka haluavat säästää kustannuksia, saattavat:

• Kaivavat liian pinnallisesti (esim. vain 10–20 cm syvyyteen) routavaaran ja vaurioriskin uhatessa.
• Ohittavat tarkat putkien ja muiden kaapeleiden sijainnit ja kaivavat ”sokkona”, mikä johtaa olemassa olevien kaapelien ja putkien vahingoittumiseen.
• Käyttävät kevyitä koneita ilman asianmukaista valvontaa, mikä lisää vahinkoriskiä.

Nämä ongelmat eivät johdu valokuitu-teknologiasta vaan yksittäisten asennusyritysten huonosta työnlaadusta ja kustannussäästöpaineista. Vastuulliset toimijat noudattavat määräyksiä ja käyttävät ammattitaitoista henkilöstöä varmistaakseen turvallisen asennuksen.

Lyhyesti: Oikein tehtynä asennus on turvallinen ja kestävä, mutta täydellä vauhdilla tekevien alihankkijoiden huolimattomuus voi aiheuttaa ongelmia.

Miksi valokuitutyömaiden jäljet jäävät – kolme syytä huonosti kasvavaan nurmikkoon

Mitä on tapahtunut?
Valokuitutyömaiden jälkeiset tienpenkat ja pihanurmet jäävät usein hiekkaisiksi ja huonosti kasvaviksi, vaikka työt olisi tehty. Lappeenrannassa asukkaat ja kaupunki ovat valittaneet huonolaatuisesta täyttömaasta, josta on löytynyt muovia, keppejä, käpyjä ja jopa lasia. Asiaan on puututtu, ja urakoitsija on aloittanut korjaustoimet. Käytännössä maata kuljettava urakoitsija hakee kaivettua maata toisesta kaivuupaikasta ja vie sen usein seulomatta suoraan toiseen paikkaan täytemaaksi, eli ”jätemaan” siirtoa paikasta toiseen.

Miksi näin käy? Kolme pääsyytä:

1. Huono kylvömulta: Työmailla käytetty täyttömaa on usein kaivauksissa ylös noussutta maaperää, jota ei ole riittävän hyvin seulottu. Laatu vaihtelee suuresti, ja se voi olla köyhää eikä sovi nurmikon kasvatukseen.
2. Liian vähän pintamultaa: Toimijat säästävät käyttämällä vain ohuen kerroksen kylvömultaa. Sade pesee ohuen multakerroksen pois, ja alle jääneet kivet ja roskat tulevat näkyviin.
3. Kuivuus ja linnut: Istutettuun nurmikkoon tarvitaan kastelua nurmikon itämiseen. Ilman sitä siemenet kuolevat, ja ”nurmikon” alle jääneet rikkakasvien siemenet voivat itää sen sijaan seuraavana keväänä. Myös linnut syövät pinnalle kylvettyjä siemeniä.

Kuka on vastuussa?

• Viranomaisvalvontaa ei ole: Kuten Ely-keskuksen valvontapäällikkö toteaa, maan laatua ei valvo mikään viranomainen. Sen laatu on ”katsojan silmässä”.
• Vastuu on urakoitsijalla: Ongelmat johtuvat usein alihankintaketjuista ja kustannussäästöistä. Urakoitsija (tässä tapauksessa Enersense) ja verkkoyhtiö (Valoo) ovat vastuussa työn laadusta ja lopputuloksesta asiakkaalle ja kunnille.
• Historiallinen roska: Osa roskasta ja maasta on peräisin vanhoilta ajoilta, jolloin rakennusjätettä käytettiin maan täyttöön, mutta nykyään sen nouseminen pintaan kuuluu työn jälkikäsittelyyn.

Rakennusjäte on osa laajempaa uudistunutta jätelainsäädäntöä, joka astui voimaan 19. heinäkuuta 2021. Rakennus- ja purkujäte on kerättävä erikseen materiaalin mukaan joko työmaalla tai jätteenkäsittelylaitoksessa.

Uuden jätelain vaikutus rakennusjätteeseen

• Lajitteluvelvoite: Uusi laki edellyttää rakennus- ja purkujätteen lajittelua materiaalin mukaan. 
• Kierrätystavoitteet: Lainsäädännön tarkoituksena on lisätä kierrätystä ja edistää kiertotaloutta. 
• Toteutus: Rakennushankkeissa on erikseen kerättävä eri jätelajit, ja tämä velvoite voidaan täyttää joko työmaalla erikseen lajittelemalla tai toimittamalla sekalainen jäte lajiteltavaksi käsittelylaitoksessa. 

Lyhyesti: Ongelma ei ole tekninen, vaan laadunvalvonnan ja -vaatimusten puute sekä halpatarjoajien käyttämät huonot käytännöt. Asiakkaat ja kunnat jäävät usein maksumiehiksi, ja nurmikon ennallistaminen jää heidän omaksi vastuulleen.

Jätelaki (646/2011) – selkeä rikkomus

Tämä on keskeisin rikkomus, kun maamassassa on muovia, keppejä, käpyjä ja lasia.

• Määritelmä: Lain mukaan jätettä on esine tai aine, jonka hallinnoija on hankkiutunut eroon tai haluaa hankkiutua eroon.
• Soveltaminen: Kun kaivettuun maahan on sekoittunut muovia, keppejä, käpyjä ja lasia, nämä muuttavat koko maamassan jätteeksi. Nämä seka-aineet ovat selkeästi jätettä, josta omistaja on hankkiutunut eroon.
• Rikkomus: Jätteen levittäminen maahan (tässä tapauksessa täyttömaaksi) on roskaamista ja ehdoton rike jätelakia vastaan. Jätettä ei saa sekoittaa puhtaaseen maa-aineeseen ja käyttää täytteenä.
• Seuraamukset: Rikkomuksesta aiheutuu:
  • Siivousvelvollisuus: Urakoitsijan on poistettava saastunut maa-aines ja toimitettava se oikeanlaiselle jätteenkäsittelylaitokselle (esim. polttoon tai kaatopaikalle, riippuen jätteen laadusta).
  • Hallinnolliset seuraamukset: Ely-keskus voi määrätä uhkasakkoja ja vaatia tilanteen korjaamista.
  • Rikoslakisääteinen rangaistus: Törkeästä jätelainrikkeestä voi seuraita sakkoja tai jopa vankeusrangaistus.

2. Ympäristönsuojelulaki (527/2014)

• Soveltaminen: Laki kieltää toiminnan, joka voi ilmeisesti olla haitallista ympäristölle tai joka aiheuttaa ympäristöhaittaa.
• Rikkomus: Jätteen sisältävän maan käyttö täytteenä voi aiheuttaa ympäristöhaittaa. Esimerkiksi lasinsirut voivat vahingoittaa eläimiä, ja muovi voi hajotessaan päästää mikromuoveja ja kemikaaleja ympäristöön, saastuttaen maaperää ja pohjavettä.
• Seuraamukset: Viranomaiset (usein Valvira tai aluehallintovirasto) voivat määrätä toimenpidepäätöksen saastuneen maan käsittelyyn ja uhkasakkoja.

3. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

• Soveltaminen: Laki ja sen mukaiset rakentamismääräykset asettavat vaatimuksia rakennusten ja rakenteiden turvallisuudelle ja kestävyydelle.
• Rikkomus: Epäsopivan täyttömaan (joka sisältää orgaanista materiaalia kuten keppejä ja käpyjä, jotka mätänevät) käyttö voi johtaa rakenteellisiin ongelmiin. Mätäneminen voi aiheuttaa painuman, joka vahingoittaa päällä olevia rakenteita (esim. tiet, katuja, sähkö- tai viemäriputkia). Tämä voi vaarantaa julkisen turvallisuuden.
• Valvonta: Tätä valvoo rakennusvalvontaviranomainen (usein kunta). He voivat keskeyttää työt ja vaatia korjauksia.

Käytännön neuvoja omakotitalon omistajalle valokuitusennuksiin liittyen

• Maa on sinun omaisuuttasi. Urakoitsija ei saa viedä sitä pois tai tuoda vierasta maata ilman sinun lupaa. Tarkista valokuidun asennukseen liittyvä sopimus sekä sopimusehdot jo ennakkoon.
• Kirjaa se paperille. Ennen työn alkua, varmista että sopimukseen on merkitty selvästi, mitä kaivetuille maamassoille tehdään. Kysy suoraan: ”Mitä teette kaivamallenne maalla? Viedäänkö se pois vai jääkö se tontille?”
• Ole erityisen varovainen, jos urakoitsija haluaa tuoda maata toiselta paikalta. Kysy maan alkuperää ja vaadi, että se on todistetusti ”puhdasta”. Paras vaihtoehto on usein kieltäytyä vieraan maan tuomisesta kokonaan.
• Jos et ole varma, älä anna lupaa. Urakoitsijan on hoidettava oman jätemassansa käsittely lain ja sopimuksen mukaisesti ilman, että sinä otat riskejä omaisuutesi laadun suhteen.

Jos urakoitsija toimii ilman lupaa (vie maata pois tai tuo saastunutta maata tontillesi), kyseessä on omaisuuden käyttöönottamisen estämättä jättäminen ja ympäristörikkomus, ja siihen tulee puuttua välittömästi keskeyttämällä työt ja ottamalla yhteyttä sekä urakoitsijaan, sopimuskumppaniin, sekä mahdollisesti viranomaisiin.

Yleisperiaate: puhdas maa-aines ei ole jätettä, eikä sille ole absoluuttista laatustandardia.

Kun maa-aineeseen todella sekoittuu jätettä, se menettää statuksensa ”ei-jätteenä” ja siihen täysin soveltuvat kaikki jätelain säännökset. Tässä vaiheessa Ely-keskus ja muut viranomaiset tulevat valvomaan ja puuttumaan asiaan.

Urakoitsijan toiminta Lappeenrannassa on ollut selvästi laitonta. He eivät ole suorittaneet riittävää seulontaa tai arviota, ja heidän toimintansa on johtanut jätelain, ympäristönsuojelulain ja todennäköisesti myös rakennusmääräysten rikkomiseen. Korjaustoimet ovat pakollisia, ja urakoitsija voi joutua maksamaan huomattavat siivous- ja korjauskustannukset sekä mahdolliset viranomaissakot.

Puhdasta multaa ei ole olemassa

Hyvää, elinvoimaista viljelymultaa sisältää miljardeja mikrobeja ja satoja metriä sienirihmoja yhdessä grammassa.

Mikrobien (bakterit, aktinobakteerit, sienet, alkueläimet, arkkiot) määrä vaihtelee suuresti maan laadun, kosteuden, lämpötilan ja orgaanisen aineksen mukaan.

• Bakteereja: 100 miljoonaa – 1 miljardi yksilöä/gramma multaa.
  • Vertailun vuoksi: Yksi gramma vastaa suunnilleen yhden paperiliiman painoa. Kuvittele, että yhdessä paperiliimassa on yhtä paljon bakteereja kuin ihmisiä koko Euroopassa.
• Sieniä: 10 – 100 metriä sienirihmoja/gramma multaa. Sienet muodostavat laajoja, mikroskooppisia verkostoja (rihmastoja), joten niitä mitataan usein pituutena, ei kappaleittain.
• Aktinobakteereja (tärkeitä hajottajia, antamaan maalle ”sateenjälkeisen” tuoksun): 10 – 100 miljoonaa/gramma.
• Alkueläimiä (esim. amebat): 1 000 – 100 000/gramma.
• Arkkeja: (yksittäisiä mikrobeja, jotka eroavat bakteereista): 10 000 – 1 miljoona/gramma.

Yhdessä grammassa hyvää multaa voi siis olla yli miljardi mikrobisolua.

Vielä hämmästyttävämpää kuin määrä on monimuotoisuus.

• Tutkimukset arvioivat, että yhden gramman multa voi sisältää jopa 10 000 – 50 000 eri bakteerilajia ja satoja eri sienilajeja.
• Suurin osa näistä lajeista on täysin tuntemattomia tieteelle. Arviolta vain noin 1-5 % maaperän mikrobeista voidaan kasvattaa ja tutkia laboratorio-olosuhteissa.

Miksi nämä mikrobit ovat niin tärkeitä?

Nämä mikrobit eivät ole ”epäpuhtauksia”, vaan elintärkeä osa maaperän terveyttä. Ne muodostavat maaperän ruokaverkoston:

1. Ravinteiden kierrätys: Sienet ja bakteerit hajottavat kuollutta orgaanista materiaalia (esim. lehdet, oksat) ja vapauttavat ravinteet takaisin kasvien käyttöön.
2. Kasvun tukeminen: Hyödylliset sienet (mikoriza) muodostavat symbioosin kasvien juurten kanssa. Sieni auttaa juuria imemään vettä ja ravinteita, ja saa vastineeksi sokereita kasvilta.
3. Maan rakenteen muokkaus: Mikrobien tuottamat aineet (esim. glikoproteiinit) toimivat liimana, joka yhdistää maan partikkelit paremmin vettä johtaviksi rakeiksi. Tämä parantaa maan ilmankiertoa ja vedenpitokykyä.
4. Kasvien terveys: Hyödylliset mikrobit torjuvat maassa eläviä tuholaisia ja patogeeneja kilpailemalla niitä vastaan.

Mitä ”puhdas multa” sitten tarkoittaa?

Kun puhutaan ”puhtaasta” maasta rakentamis- tai täyttökontekstissa, kyse ei ole mikrobien puuttumisesta, vaan haitallisten, ihmisen aiheuttamien aineiden puuttumisesta.

”Puhdas multa” tarkoittaa maata, joka:

• Ei sisällä ihmisen tuottamaa jätettä: muovia, lasia, metallinpalasia, rakennusjätettä.
• Ei ole saastunutta: ei öljyjä, raskasmetalleja (kuten lyijyä, kadmiumia), kemikaaleja tai teollisuuspäästöjä.
• Ei sisällä vieraslajeja tai torjunta-ainejäämiä.

Puhdas, terve multa on elävää ja täynnä mikrobeja. Niiden läsnäolo on välttämätöntä maan hedelmällisyydelle ja ekosysteemin toimivuuteen. Ongelma ei ole mikrobien määrä, vaan se, jos maahan on sekoittunut jotain, mikä ei kuulu sinne luonnollisesti – kuten juuri ne muovit, lasinsirut ja kepit.

Valokuituasennuksen ongelman ydin ja vastuunjako

Tilaajan esittämä tilanne, jossa omakotitalon omistaja on joutunut vastaamaan nurmikon, maan täytön tai asfaltin uusimisesta valokuitukaapelin asennuksen jälkeen, on valitettavan yleinen. Se herättää kysymyksen, miten tällainen kustannusten siirtäminen asiakkaalle on ylipäätään mahdollista, kun asennusyrityksen pitäisi olla vastuussa työnsä lopputuloksesta. Ongelman ydin ei useinkaan piile pelkästään huolimattomassa työskentelyssä, vaan pikemminkin kuluttajan ja asennusyrityksen välisessä sopimussuhteessa ja siihen liittyvässä vastuunjaossa. Artikkelin tarkoituksena on purkaa tämä monimutkainen kokonaisuus ja tarjota syvällinen juridinen, sopimuksellinen ja käytännönläheinen analyysi tilanteesta.
​Monet kuluttajat lähestyvät valokuituhanketta ”avaimet käteen” -periaatteella, olettaen, että palvelu sisältää kaiken tarvittavan asennuksesta viimeistelyyn. Markkinointi saattaa vahvistaa tätä oletusta mainoksilla, jotka puhuvat ”siististä jäljestä” ja ”helposta prosessista”. Ongelmatilanteessa paljastuu usein, että sopimusehdot ovat siirtäneet osan vastuista ja kustannuksista tilaajalle, luoden ristiriidan odotusten ja todellisuuden välille. Tämä artikkeli pyrkii valaisemaan, miksi tämä vastuunsiirto on mahdollista ja miten kuluttaja voi suojautua vastaavilta tilanteilta ja vaatia korjausta.

Valokuituverkon rakentamisen monimutkainen vastuuketju

Valokuituverkon rakentaminen on monivaiheinen prosessi, jossa on useita toimijoita. Tilaajan kannalta on ratkaisevan tärkeää ymmärtää, miten vastuut jakautuvat tämän ketjun sisällä, erityisesti kun kyse on kiinteistölle aiheutuneesta mahdollisista vahingosta.

​Valokuituverkon toimijat ja heidän roolinsa

Tilaaja (Omakotitalon omistaja): Tilaaja on kuluttaja, joka on ostanut palvelun valokuituyritykseltä. Tilaajan perusvelvoitteena on antaa pääsy omalle tontilleen asennusta varten ja tehdä tarvittaessa joitakin valmisteluja, kuten putkitusten ja muiden kaapeleiden etsiminen, jos niin on sovittu.
​Pääurakoitsija (Valokuituyritys): Yritys, jonka kanssa tilaaja on tehnyt sopimuksen. Tämän yrityksen vastuulla on koko projekti, mukaan lukien tekniset asennukset ja verkon toimivuus. Mikäli palveluntarjoaja käyttää aliurakoitsijoita, se on silti ensisijaisesti vastuussa palvelun lopputuloksesta kuluttajalle. Pääurakoitsija vastaa sopimusrikkomuksista ja alihankkijan toiminnasta kuluttajaa kohtaan. Tilaajalla ei ole velvollisuutta vaatia korvausta suoraan alihankkijalta, sillä sopimussuhde on vain pääurakoitsijan kanssa.
​Alihankkija: Yritys tai miehistö, joka suorittaa fyysiset kaivuu- ja asennustyöt maastossa ja tontilla. Alihankkija toimii pääurakoitsijan toimeksiannosta ja on vastuussa työn laadusta pääurakoitsijalle. Kuluttajan kannalta tämä ”sopimuksellinen eristys” on usein hämmentävää, koska tilaaja saattaa virheellisesti yrittää ratkaista ongelmia suoraan alihankkijan/urakoitsijan kanssa. Oikeaoppinen menettely on aina osoittaa kaikki reklamaatiot ja vaatimukset sopimuskumppanille eli pääurakoitsijalle.

​Juridinen tarkastelu valokuituasennuksessa: Kuluttajansuoja vs. Rakennusalan käytännöt

Valokuituasennuksessa sovelletaan kahta erilaista lainsäädäntöä: kuluttajansuojalakia ja rakennusalan standardeja. Näiden väliset erot ovat avainasemassa ymmärrettäessä kuluttajan oikeuksia.

​Valokuituverkko, kuluttajansuojalaki (KSL): Vahvin turva

Kuluttajansuojalaki on omakotitalon omistajan vahvin juridinen turva. Se on luonteeltaan pakottava, mikä tarkoittaa, että sen säännöksistä ei voida poiketa kuluttajan vahingoksi sopimuksessa. Lain mukaan palvelu on virheellinen, jos se ei vastaa sitä, mitä on sovittu, tai mitä kuluttajalla on perusteltua syytä olettaa. Epäammattimaisesti tai puutteellisesti suoritetut jälkityöt, kuten nurmikon, asfaltin tai katukiveyksen kunnostamatta jättäminen, katsotaan palvelun virheeksi.
​Palvelun virheestä on oikeus vaatia vahingonkorvausta, mikäli vahinko johtuu urakoitsijan tuottamuksesta eli tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä. Jos yritys on luvannut tai markkinoinut ”siistiä jälkeä” tai ”helppoa prosessia” mutta jättää työt puolitiehen tai siirtää vastuun asiakkaalle, tämä voi osoittaa huolimatonta toimintaa. Korvausvelvollisuutta voidaan vaatia sekä välittömistä (esim. korjauskustannukset) että välillisistä vahingoista (esim. pihan siistimisestä aiheutuneet matkakulut).

Valokuituverkko, rakennusurakan ehdot: Soveltuvuus ja rajoitukset

​Rakennusurakan yleiset sopimusehdot on laadittu pääasiassa elinkeinonharjoittajien välisiin rakennusurakoihin. Ne määrittelevät urakan takuuajaksi kaksi vuotta, jonka jälkeen urakoitsijan vastuu päättyy. Takuuajan jälkeenkin vastuu voi kuitenkin jatkua, jos virhe johtuu urakoitsijan törkeästä huolimattomuudesta tai puutteellisesta suorituksesta, jota tilaajan ei olisi kohtuudella pitänyt havaita.
​Kuluttajasuhteessa YSE 1998 -ehtoja voidaan soveltaa vain, jos ne on selkeästi otettu osaksi sopimusta, ja ne eivät saa heikentää kuluttajansuojalain tuomaa turvaa. Tämä tarkoittaa, että jos YSE-ehto rajoittaa kuluttajan oikeuksia KSL:n vastaisesti, KSL:n ehdot ovat ensisijaisia. YSE-ehtojen soveltaminen kuluttajaurakassa on juridisesti heikompaa kuin puhtaasti kuluttajansuojalakiin perustuva vastuu.

Valokuituasennus, käytännön todellisuus: Kaivuutyö ja jälkityövastuun siirtäminen

Vaikka valokuituasennus on teknisesti suoraviivainen prosessi, käytännön toteutus ja vastuu jälkitöistä ovat monimutkaisia. Tilaajan esittämän ongelman ydin piilee tässä käytännön toteutuksen ja lainsäädännön välisessä jännitteessä.

Valokuituasennus, työmenetelmät ja niiden jälki

Asennusyritykset käyttävät yleensä kevyitä kaivumenetelmiä, kuten täryauraa tai maasahaa, jotka jättävät vain kapean, noin 10 senttimetriä leveän ja 30-80 senttimetriä syvän kaivannon. Nämä menetelmät on suunniteltu minimoimaan haitat, mutta ne voivat silti vaurioittaa pihaa, erityisesti asfalttia ja kivetyksiä. Vaikka yritys lupaa ”siistin jäljen”, jäljellä voi olla selkeä juova asfaltissa tai kivet voivat olla epäjärjestyksessä.

Valokuituasennus, jälkityöt: kadut vs pihat

Keskeinen syy sille, miksi tilaaja voi joutua maksamaan jälkitöistä itse, on vastuun jakautuminen julkisten ja yksityisten alueiden välillä. Kunnilla on tiukat kaivutyöohjeet ja lupavaatimukset, jotka edellyttävät kaivuu-urakoitsijoilta yleisten alueiden (katu, puisto) ennallistamista. Nämä määräykset takaavat, että tiet ja viheralueet palautetaan alkuperäiseen kuntoon, yleensä kahden vuoden takuuajalla. ​Yksityisillä tonteilla vastaavaa pakottavaa lainsäädäntöä ei ole. Tällöin jälkitöiden vastuu määräytyy palvelusopimuksen ehtojen perusteella. Valitettavasti jotkut yritykset sisällyttävät sopimukseen ehdon, jonka mukaan asiakas vastaa itse esimerkiksi nurmikon siistimisestä ja asfaltoinnista. Tällainen toiminta siirtää kustannukset ja työtaakan pois yritykseltä ja asettaa kuluttajan kohtuuttomaan asemaan.

Kuluttajasuojasta lisätietoa

Valokuituliittymän toimituksen takarajasta on sovittava selkeästi ja yksiselitteisesti
Valokuituliittymän tilaussopimuksessa:

On sovittava selkeästi ja yksiselitteisesti siitä, milloin liittymän on viimeistään oltava kuluttajan käytettävissä.
Riittävää ei ole esimerkiksi sen sopiminen, milloin yritys on viimeistään velvollinen aloittamaan rakentamistoimet

Ohjeistus kuluttajansuojan vaatimuksista valokuituliittymien sopimusehdoissa ja markkinoinnissa